Palokkaan perustettiin ensimmäinen sosialidemokraattinen työväenyhdistys vuonna 1919. Se jäi kuitenkin lyhytikäiseksi, sillä sen toiminta jouduttiin laman seurauksena lopettamaan taloudellisista syistä jo 1932.
Työväen poliittinen toiminta virisi alueella sotien jälkeen uudestaan, ja 1.2.1948 käynnistettiin Keski-Palokan Sosialidemokraattisen Työväenyhdistyksen toiminta. Nimi muuttui vuonna 1998 Palokan Sosialidemokraatit ry:ksi.
Yhdistys osallistui alusta lähtien aktiivisesti Jyväskylän maalaiskunnan sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön toimintaan. Ensimmäisen edustajansa kunnanvaltuustoon yhdistys sai 1953. Enimmillään yhdistyksen listoilta valittuina oli maalaiskunnan valtuustossa 8 henkilöä. Pitkäaikaisimpia vaikuttajia on ollut kunnallisneuvos Paavo Luukkonen, joka aloitti kunnallispoliitikon uransa jo vuonna 1976. Työväenyhdistys on vuosikymmenien mittaan toiminut monin tavoin ja tuloksellisesti Palokan tiestön ja palvelujen parantamiseksi. Palokka on kehittynyt pikkukylästä yli 11 000 asukkaan taajama-alueeksi.
Yhdistys rahoitti vuodesta 1951 eteenpäin toimintaansa yli 30 vuoden ajan järjestämällä tansseja suositulla Rientolan tanssilavalla. Lisäksi yhdistys hankki vuonna 1964 omistukseensa Mannisenmäeltä Palokan Hiihtomajan, jota on sittemmin laajennettu ja kunnostettu moneen otteeseen aina 2000-luvulle saakka. Talossa on toiminut 1990-luvun lopulta lähtien Viihdekeskus järjestäen tansseja ja pitopalvelua.
Vuoden 2010 lopulla avattiin osoitteessa Visalantie 5 yhdistyksen omistama kerhotila, Palokan Visala. Tilaa pyritään kehittämään lähiseudun asukkaita monipuolisesti palvelevaksi “olohuoneeksi”.

Copyright © 2012